Punoin edellisessä postauksessa ylevää ohjenuoraa: vaadi lapselta (vain) sopivasti ja hyväksy hänet ehdoitta. Vaikeampaa onkin sitten tuoda se käytäntöön. Lapsi tulee toki hyväksyä juuri sellaisena kuin hän on – hetkessä elävänä, vilpittömän itsekkäänä, mukavuudenhaluisena ja lyhytjänteisenä tuuliviirinä – mutta antaako
Tiina Huttu
Tietokirjailija, neurobiologi