Tänään vietetään Leikkipäivää. Ideana on juhlistaa leikin ilosanomaa ja merkitystä kaikenikäisille. Päivään kuuluu tapahtumia ja muun muassa Koko Suomi leikkii -seminaari leikin tärkeydestä.
Lapset ymmärtävät leikin arvon. Vanhempikin nauttii, kun lapsi leikkii. Vanhempi ei kuitenkaan aina itse nauti pienen lapsen kanssa leikkimisestä.
Kun esikoiseni oli pieni, leikkiin tuntui olevan liikaakin aikaa, ja se tuntui usein melkoiselta pakkopullalta. Näin jälkeen päin hymyilyttää, että onnistuin tekemään jopa leikistä suorittamista. Yritin tehdä siitä kehittävää ja tunsin epäonnistuneeni, kun lapsi halusikin vain törmäyttää autoja toisiinsa tai kasata kaikki lelunsa sänkyyn. Leikin ideaa ymmärtämättömän aikuisen näkökulmasta moinen oli vain armottoman tylsää.
Syyllistyin, kun en jaksanut olla 100 % läsnä, vaan saatoin silmäillä kesken leikin päivän lehteä tai miettiä, millaista yhteistä ohjelmaa keksisin seuraavaksi, ettei tarvitsisi leikkiä. En osannut vain myötäelää lapsen luontaista kykyä heittäytyä leikkiin, koska ihanteeni oli olla omistautuva ja mielikuvituksellisia ideoita pursuava leikittäjä.
Sattuneesta syystä kuopus on saanut tyytyä vähemmän motivoituneeseen leikittäjään. Siihen, että huomaan hänen leikkinsä pyykkien ripustamisen lomassa tai lausun hänen minulle antamansa vuorosanat samalla, kun ladon ruokaa lautaselle tai plärään puhelinta. Enää en syyllisty, koska aika ei vain riitä enempään ja lapsilla on sitä paitsi toisensa.
Kuopukselle tuntuukin riittävän, että edes joskus istun hetkeksi alas ja olen käytettävissä. Olipa kyse munasta tai kanasta, hänen leikkinsä on paljon itseohjautuvampaa kuin isoveljen samanikäisenä. Ja mikä hämmästyttävintä, harvinaisista ninjataisteluhetkistä on tullut itsellenikin palkitsevia.
Lapsen leikkiin ei tarvitse heittäytyä mukaan hampaat irvessä. Asiantuntijoidenkin mukaan aikuisen rooli on mahdollistaa leikki järjestämällä sille puitteet, aikaa ja toisinaan myös seuraa. Aikuisen ei pidä sekaantua liikaa eikä ainakaan päsmäröidä, sillä leikki on lapsen valtakunta, jossa aikuinen vierailee.
Lapselle on kuitenkin tärkeää, että aikuinen osoittaa kiinnostusta leikkiin ja on sen verran mukana, että lapsi huomaa aikuisen arvostavan hänen puuhaansa. Se onnistuu vaikkapa sanoittamalla leikkiä ”ahaa, laitoit nuken nukkumaan, se taisikin olla tosi väsynyt” tai pohtimalla ohimennen, että ”mitähän muuta ne ninjat osaavat kuin taistella”. Tällainen hyväksynnän osoittaminen tukee lapsen itseluottamusta.
Leikki kehittää, vaikka sen päämäärä ei ole oppiminen, vaan leikkiminen. Erityisesti mielikuvitus- ja sääntöleikit toisten lasten kanssa antavat lapselle mahdollisuuden harjoitella omien tunteidensa ja toimintansa säätelyä sekä joustavaa ongelmanratkaisua ja toisten huomioimista. Yhteisleikki on kaikille muillekin älykkäille eläimille välttämätöntä sosiaalisten suhteiden harjoittelua. Jos se estetään, esimerkiksi kissat ja rotat käyttäytyvät aggressiivisesti lajitovereitaan kohtaan.
Vaikka mielikuvitusrikas ”sosiaalinen” leikki onkin tietyssä mielessä leikin kehittynein muoto, myös riehumisella, painilla ja temppuilulla on sijansa. Niiden avulla lapsi tutkii ja koettelee omia fyysisiä taitojaan ja rajojaan – joskus hyvinkin rajusti.
Leikin avulla lapsi alkaa myös hahmottaa, mistä hän pitää ja mistä ei. Jos ohjattu toiminta vie kaiken ajan, lapselle ei ehkä selviä, millainen puuha häntä itseään kiinnostaa eniten. Toisinaan leikki voi kuitenkin hyvin tapahtua myös aikuisen ehdoilla. Sen voi valjastaa palvelemaan samalla sekä lapsen tarpeita että aikuisen velvollisuuksia. Meillä on leikitty monesti esimerkiksi astianpesukoneentyhjentäjärobottia ja imuriahmijaa.
Minä uskon, että kaikkein parhaiten vanhempi osoittaa leikin arvon huolehtimalla siitä, että myös hänelle itselleen jää aikaa leikkiä. Aikaa heittäytyä tekemään jotain mielekästä, sopivan haastavaa, riittävän omaehtoista ja luovaa – jotain, mitä tehdään vain sen itsensä vuoksi. Ja mikä parasta, mitä isommaksi lapset kasvavat, sitä enemmän löytyy leikkejä, joista sekä aikuinen että lapsi nauttivat!
Tiina