Näyttää pahasti siltä, että epäonnistuin. En saanut lapsiani rakastumaan kirjoihin, vaikka kuinka yritin. En palkitsemalla, en lahjomalla, en kiristyksellä, en mallista. En, vaikka itse herkuttelen kirjoilla kaiken aikaa.
Pieninä he kyllä tykkäsivät, kun luimme kirjoja yhdessä. Ja tovin senkin jälkeen, kun he oppivat itse lukemaan. Sitten elävä kuva vei voiton. Nyt teineinä he tarttuvat kirjaan, kun täytyy (kiitos, koulu!) mutteivät omasta hingustaan, kuten minä.
Tyypillisiä suomalaislapsia, ainakin tässä suhteessa.
“Suomalaisten kymmenvuotiaiden lukemismotivaatio on kansainvälisessä vertailussa toiseksi huonoin. Toistan: toiseksi huonoin! “, suri luova johtaja, Julkisen sanan neuvoston varapuheenjohtaja Anssi Järvinen vastikään blogissaan.
Neljäsluokkalaisista tytöistä enää runsas kolmannes ja pojista vain 15 prosenttia pitää lukemisesta paljon. Yläkouluiässä lukeminen lopahtaa monelta kokonaan. Tämä näkyy lukutaidossa. Peräti 11 prosentilla eli noin 6 800:lla maamme 15-vuotiaista lukutaito ontuu pahasti. Luku on maassamme koko ajan kasvanut. Harjoituksen puute on kolahtanut erityisesti poikiin. Monen 15-vuotiaan pojan lukutaito on nimittäin jo tasoa “surkea”, totesi Jyväskylän yliopiston tiedote vuosi sitten.
Mitä väliä sillä sitten on, lukeeko lapsi vai ei?
Ensinnäkin se on tie kaikkeen oppimiseen. Toiseksi kirjaimien ahmiminen ruokkii päätä. Se kehittää sanavarastoa. Kirjoja lukenut teini osaa 70000 sanaa kun lukematon vain 15000, tiesi Yle kertoa.
Lukeminen kehittää kykyä ajatella. Kirjat kehittävät ymmärrystä, keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä. Tutkimusten mukaan varttuneen ihmisen niin kutsuttu kiteytynyt älykkyys – jota joskus viisaudeksikin kutsutaan – nojaa kaikista eniten juuri lukemisen määrään.
Lukeminen buustaa myös luovuutta. Se panee aivot töihin ja antaa enemmän tilaa mielikuvitella kuin valmiiksi annettu kuva.
Mutta mikä tärkeintä: lukeminen pistää meidät toistemme kenkiin, tuntemaan, mitä toinen tuntee – jopa kirjaimellisesti. Magneettikuvauksissa on todettu, että fiktion lukeminen aktivoi samoja aivoalueita kuin todellinen elämyskin. Toisin sanoen kun olet syventynyt lukemaan tarinaa, hermosolusi elävät sitä hahmojesi välityksellä.
Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat todensivat tämän pyytämällä vapaaehtoisia lukemaan pätkän Harry Potterista ja Viisasten kivestä. Kohdassa Harry opettelee lentämään ensi kertaa luudalla. Aivokuvaus paljasti, että kun koehenkilö luki Harryn ponnisteluista, hänen omatkin liikealueensa aivoissa aktivoituivat. Ilmiö on sama, kuin mitä urheilijat hyödyntävät mielikuvaharjoittelussa. Kun tämä käy mielessään harjoitteita läpi, motoriset alueet vastaavat ja vahvistuvat.
Samaan tapaan kirjan hahmot pystyvät vilkastamaan aivoissa alueita, jotka ruotivat muiden ihmisten aikeita. Moni tutkimus onkin osoittanut, että fiktion lukeminen vahvistaa empatiaa. (Empatian oppimisen olennaisuudesta lisää Tiinan postauksessa.)
”Kun luemme lasten kanssa, he muodostavat siteen muihin ihmisiin, näkevät ja tuntevat toisten kokemuksia. Uskon, että juuri tämä hetki tekee meistä inhimillisiä. Tässä mielessä lukeminen tekee meistä inhimillisiä”, yhdysvaltalainen lastenkirjailija Anna Dewney summasi taannoin Wall Street Journal –lehdessä.
Tästäkin syystä lukeminen on tärkeää. Vaikka siitä ei versoisikaan intohimoa kirjoihin, se auttaa lasta kasvamaan Ihmiseksi.
“Istu, ota lapsi syliin, lue tarina. Pidä hauskaa. Lue eri hahmoina, hassuilla äänillä. Kysy kysymyksiä juonesta ja hahmoista. Kerro, miltä kertomus sinusta tuntuu ja kysy lapselta, voiko hän kuvitella, mitä hahmot kokevat. Naura ja itke. Ole inhimillinen, rakastava ja vahva. Silloin lapsikin saa olla sellainen: inhimillinen, rakastava ja vahva. Saattaa olla, että kun lapsesi seuraavan kerran tekee mieli lyödä tai nipistää jotakuta toista, he eivät teekään niin vaan pyytävät sen sijaan halauksen sinulta”, Dewney opasti.
50-vuotias Dewney kuoli aivosyöpään 3.9.2016. Viimeisenä toiveenaan hän esitti, ettei hänelle pidettäisi muistotilaisuutta, vaan että ihmiset sen sijaan lukisivat jollekulle lapselle.
Luetaan!
Kirsi