Söpöistä söpöin kummilapseni, ikä neljä kuukautta, tuijottaa tiivisti vaunujensa katosta killuvaa pehmolelua.
”Heh, kohta noille varmaan saa ipadin kärryihin”, vitsailen vauvan äidille.
”Saa jo”, hän valistaa.
Tyrmistyn, mutta pikainen googlaus vahvistaa, että verkkokaupoista tosiaan saa pidikkeitä, joilla ipad voidaan kiinnittää piltin viihdykkeeksi lastenrattaisiin.
Mitäköhän jatkuva digitys mahtaa tehdä pikkuvauvan aivoille, mietimme, kun kummitytön vaunut keikkuvat kohti kahvilaa.
Vastaus on, että kukaan ei tiedä. ”Se on varmaa, että yhä useampi 0–8-vuotias on online” kertoo EU kids online -raportti. EU kids online on monikansallinen tutkimusverkosto, joka kerää yhteen tieteellistä tietoa lapsista ja internetistä.
Koko digimaailma härpäkkeineen on niin uusi, että tutkimustietoa diginatiiveista – siis mukeloista, jotka syntyvät suurin piirtein älypuhelin kädessä – on ehtinyt kertyä vasta vähän, ja tulokset ovat osin ristiriitaisia. Telkkarista, peleistä, pädistä, älypuhelimista ja netin käytöstä näyttää olevan sekä haittaa että hyötyä. Jopa räiskintäpelit voivat kehittää aivoja, vaikka ne joitakin vanhempia hirvittävätkin.
”Median vaikutus aivoihin riippuu siitä, katsooko lapsi passiivisesti televisiota vai pelaako hän aktiivisesti jotakin peliä, minkä ikäinen hän on – ja mitä muutalapsi jättää sen johdosta tekemättä”, täsmentävät yhdysvaltalaiset neurotieteilijät Sandra Aamodt ja Sam Wang kirjassaan Welcome to your child’s brain (Bloomsbury 2011).
Kypsyvät aivot nimittäin tarvitsevat monipuolista puuhaa, myös ulkona. Esimerkiksi syvyysnäkö ei kehity – syystä, jota tutkijat eivät tiedä – kunnolla sisätiloissa. Lisäksi aivot kaipaavat ehtaa nassuaikaa, siis vuorovaikutusta ihmisten kanssa ihan tässä meidän fyysisessä todellisuudessamme.
”Vauvojen aivot on viritetty sosiaaliselle kanssakäymiselle”, Aamodt ja Wang muistuttavat. Onkin todettu, että lapset oppivat esimerkiksi vierasta kieltä surkeasti videolta. Ja jos pieni ihminen tapittaa tolkuttomasti televisiota, hänen kielenkehityksensä voi viivästyä.
Tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että ruutu nielee aikaa vuorovaikutukselta. Jopa se, että sinä katsot telkkaria lapsen ollessa huoneessa, häiritsee hänen leikkejään ja vähentää teidän välistänne viestintää, kaksikko huomauttaa. Kirkkaat värit ja äänet vetävät väkisin lapsen huomion puoleensa. Alle kymmenkuinen ei pysty vielä ohjaamaan keskittymistään.
Pelkkä television tai radion pitäminen päällä voi hidastaa taaperon sanojen oppimista, uutisoinheinäkuussa Helsingin Sanomissa. Yhdysvaltalaistutkijat huomasivat kokeissaan, että yllättävän hiljainenkin taustahälinä hankaloittaa sanojen ja niiden merkitysten liittämistä toisiinsa.
Asiantuntijoiden neuvot lasten ruutuajasta ovat kuitenkin erilaisia. Yhdysvalloissa ollaan ankarimpia: alle kaksivuotiaiden ei tulisi katsoa televisiota ollenkaan, kuuluu kansallisen lastenlääkäriyhdistyksen tuomio. iPadin kehittäneen Applen legendaarinen ex-johtaja Steve Jobs oli niin ikään jyrkkänä. Hän ei antanut omien lastensa koskea iPadiin lainkaan. Hän sanoi pelkäävänsä, että he jäävät siihen koukkuun.
Välinettä ratkaisevampaa on kuitenkin sisältö. Esimerkiksi videopelien audiovisuaalinen ilotulitus totuttaa aivot jo lapsena voimakkaisiin virikkeisiin ja nopeaan mielihyvään. Toisaalta juuri palkitsevuuden takia tabletti – oikein käytettynä – voi kehittää taaperoa monin tavoin, muistuttaa osa asiantuntijoista.
Ehkä kohtuus on tässäkin valttia, tuumin. Pienen pääkoppa tuskin ainakaan menee pilalle, jos hänelle joskus iskee videon pyörimään tai antaa pädin sormeiltavaksi. Kunhan häntä ei istuta jatkuvasti tuntitolkulla kummankaan eteen. Eikä korvaa reaalimaailman leikkejä kokonaan virtuaaliversioilla.
Kahvi jäähtyy kuppiin, kun varastan kummitytön äidiltään leikitettäväksi.
Kirsi Heikkinen