Pää kylmänä syntyi vähän kuin iltatähtenä. Lapsena, jota ei edes harkittu vielä muutama vuosi sitten, koska ”nyt on hyvä, ei me jakseta enää aloittaa alusta”. Pää edellä oli juuri kasvanut pärjäämään omillaan, arki oli täynnä, ja on se alkuvaihe vaan niin työläs.
Mutta kuinka ollakaan, jossain vaiheessa ”ei ikinä:stä” tuli ”ehkä vielä joskus”. Sitten huomasimmekin nyökyttelevämme Kirsin kanssa yhteistuumin, että nyt tai ei koskaan. Koska pitihän sitä ainakin yrittää, muuten olisi jäänyt kaivelemaan.
Puoli vuotta inspiroivaa kypsyttelyä ja puoli vuotta hullua raadantaa. Kuten moni iltatähden vanhempi toteaa, yövalvomiset tuntuivat aiempaa rankemmilta, oikeat työt tuli välillä hoidettua aivot sumussa, muu perhe joutui venymään eikä vapaa-ajan ongelmia todellakaan ollut. Ja kyllä, välillä kadutti, mihin tulikaan ryhdyttyä. Miksi ihmeessä me taas lähdettiin tähän, vaikka oltiin jo saatu maistaa helpompaa arkea.
Mutta katumus unohtuu, kun sen saa syliinsä. Saa huomata, että työ kantaa hedelmää ja uhraukset saavat merkityksensä.
Nyt iltatähtemme on jo lähdössä maailmalle. Ei auta kuin toivoa, että olemme onnistuneet antamaan sille eväät pärjätä. Että se toisi jotain uutta tähän maailmaan, löytäisi paikkansa ja tuottaisi iloa ympärilleen.
Itse olemme saaneet siltä paljon, toivottavasti Sinäkin saat jotain, koululaisen tai nuoren vanhempi, kasvattaja tai teini!
-Tiina