Vuosi sitten näinä päivinä Pää edellä -kirjamme pyöri iloisesti painokoneessa.
Minä ja Tiina lojuimme sohvalla aivot maitohapoilla. Tai minä lojuin, Tiina lepäsi pelaamalla sulkapalloa, rakentamalla poikiensa kanssa avaruusaluksen ja pohtimalla siinä sivussa Fermat’n viimeistä teoreemaa – tai mitä ylikierroksilla käyvät duracell-äitipuput sitten ikinä tekevätkään, kun heillä on ns. luppoaikaa.
Kirjalapsestamme tuli kaunis ja ihana, mutta sen synnytys oli ollut lievästi sanottuna työläs. Kun viimein saimme kiskottua silmämme irti tietokoneesta, huomasimme, että kummankin lapset olivat yhtäkkiä vanhentuneet vuoden, puolisot näyttivät vain etäisesti tutuilta ja Nukkumattikin oli kiukustunut, koska olimme kuukausitolkulla hätistelleet sitä loitommalle.
”Ei. Ikinä. Enää”, puuskutin. Tarkoitin sitä joka solullani.
Tiina, viisaampi, ei sanonut mitään.
Pää edellä kertoo lasten aivojen kehityksestä ikävuosina 0–6. Alun perin ajattelimme, että olisimme yhdellä opuksella kattaneet koko ihmisen pääkopan kypsymisen idusta aikuisuuteen, mutta tulimme järkiimme, kun kustantaja ystävällisesti huomautti, että a) kirjasta tulisi liian paksu ja b) uuden vanhemman päähän ei millään mahdu murrosikä, kun hän vasta saanut/saamassa vastasyntyneen käärön syliinsä.
Jätimme aivojen nuoruusvuodet suosiolla kakkososaan. Jota siis en ikinä kirjoittaisi.
Niin. Tiedän. Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan!
Saimme monta viestiä, että tietokirja teinien aivoista olisi todella tarpeen.
Omatkin aivot alkoivat taas syyhytä.
Nyt aihe kutittelee jo niin ankarasti, ettei auta kuin ryhtyä työhön.
Päätimme, että tällä kertaa emme pistä teitä odottamaan painettuun tekstiin asti, vaan jaamme tietoa sitä mukaa, kun saamme sitä kirjaa varten perattua. Koska on hölmöä hillota sellaista tavaraa, jolle jollakulla olisi heti käyttöä.
Sitä paitsi voimme ottaa kommenttinne huomioon, kun aikanaan seulomme ja tuunaamme postauksista käypiä paloja myös kansien väliin.
Win-win?
Kirsi